Viime päivinä tai pikemmin öinä on selkeillä alueilla nähty jonkin
verran revontulia. Se on ollut odotettuakin, sillä elokuun yöt ovat pimentyneet
jo riittävästi lähes koko Suomessa. Aivan Pohjois-Lapissa on vielä sen verran
valoisaa yön pimeimpinä hetkinä, että revontulien näkyminen ei vielä ole
mahdollista. Mutta tämä tilanne korjaantuu siellä aivan muutamassa
vuorokaudessa.
Viime vuorokausien magneettikentän rauhattomuuteen ja
pieniin magneettisiin myrskyihin on ollut pääsyy Auringon pohjoisnavalta
keskileveyksille ulottunut korona-aukko, jolla on ollut positiivinen suunta.
Maahan asti ulottuva korona-aukon magneettikenttä kytkeytyy Maan magneettikenttään
ja varattujen hiukkasten pääsy mahdollistuu vaikka hiukkasten määrä on ollut
vähäinen (1170 pfu) mutta nopeus tavallista vauhdikkaampi (685 km/s). Tämä
tilanne alkaa kuitenkin olla ohi mutta magneettikenttä on vielä rauhaton
muutaman vuorokauden ajan.
Ennuste
Vaikka magneettikentän myrskyisyys on rauhoittumaan päin, parina
seuraavana yönä odotetaan Kp-indeksin kohoavan arvoon 4.
Toteutuessaan himmeitä revontulia voitaneen nähdä koko
maassa lähinnä aamupuolella yötä. Pohjois-Lapissa vaalea yötaivas syö hieman
revontulien kirkkautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.