Ensi ja seuraavana yönä on jälleen mahdollisuus nähdä revontulia, jos pilvisyys tilanne hieman rakoilee.
Revontulet aiheutuvat heikosta CME-pilvestä, jonka odotetaan törmäävän
maapallon magneettikenttään 18 tunnin kuluessa. Kp-indeksi odotetaan
nousevan hetkellisesti arvoon 5 huomenna aamuyöstä. Sen jälkeen indeksi
putoaa arvooon 3 ja siinä se sitten pysynee vuorokauden ajan. Tilanne
näyttäisi rauhoittuvan 7.3. iltaan mennessä.
Kp-indeksi arvo 3 on sen verran matala, että ainakaan eteläisessä
Suomessa ei kovinkaan kummoisia reposia nähdä, mutta Pohjois-Suomessa ja
Lapissa hiihtämässä olevat voivat nauttia iltamyöhän pohjanpaloista.
Sen sijaan arvo 5 on jo selkeästi voimakkaampien loitsutulien aikaa ja
kun sen yhdistää keväpäivänseisauksen läheisyyteen, tuloksena voi olla
kohtuulliset reposet myös eteläisessä Suomessa.
Vastaava toimittaja Kari A. Kuure. Tässä blogissa julkaistaan tietoja avaruussäästä ja revontuliennusteita. Tätä blogia päivitetään yleensä syyskuusta huhtikuuhun, joissakin tapauksessa jo elokuussa voidaan ennuste julkaista jos odotettavissa on näyttävät revontulet. Voi kommentoida ennusteita rakentavassa hengessä ja erityisesti arviot toteutuneiden revontulien näkymisestä eripuolelta Suomea ovat tervetulleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Voit kommentoida kunhan pysyt aiheessa. Kaikki kommentit tarkastetaan ennen julkaisua. Toimituksen kelvottomiksi katsomat viestit saavat arvoisensa lopun.